Telinevoimistelu
Telinevoimistelu on perinteikäs laji, jossa harjoitellaan nimensä mukaisesti eri telineillä. Tarjoamme telinevoimistelua 3-vuotiaista alkaen ja aina aikuisten ryhmiin saakka. Telinevoimistelua löytyy kaikissa saleissamme. Jekkukoulutunnit toimivat voimistelukoulun periaatteella.
Alle kouluikäiset (3-5v.)
ALLE KOULUIKÄISET JEKKUKOULUSSA
Jekkukouluissa harjoitellaan liikunnan- ja voimistelun perustaitoja monipuolisten leikkien, pelien, ratojen ja harjoitteiden avulla. Tunneilla harjoitetaan mm. tasapainoa, liikkuvuutta, kehonhallintaa, koordinaatiota ja ryhmässä toimimista, sekä tutustutaan eri telineisiin. Tunnit tukevat lapsen liikunnallista ja motorista kehitystä voimistelun avulla. Tunneilla tutustutaan erilaisiin telineisiin ja välineisiin, leikkiä kuitenkaan unohtamatta. Ryhmissä tutuiksi tulevat voimistelun perusasennot: kupit, kaaret, taivutukset, sillat, kerät sekä taitot.
Alle kouluikäisten ryhmissä on yleensä yksi valmentaja 5-7 lasta kohden. Jos lapsia on enemmän, on ryhmissä 1-2 apuvalmentajaa.
Kouluikäiset (6-14v.)
KOULUIKÄISET JEKKUKOULUISSA
Kouluikäisten ryhmissä harjoitellaan motorisia taitoja, perusliikuntataitoja ja lajitaitoa. Harjoituksissa opetellaan uutta leikkien, ratojen ja taitoharjoitteluiden kautta. Harjoitukset koostuvat muun muassa lämmittelystä, venyttelystä, tasapainoilusta ja harjoitteista hypyssä, nojapuilla, puomilla, permannolla ja trampoliinilla. Jekkukouluissa tavoitteena on kehittää kehonhallintaa, tasapainoa, nopeutta, koordinaatiota sekä ryhmässä toimimisen taitoja.
Ryhmissä kerrataan voimistelun perusasennot: kupit, kaaret, taivutukset, sillat, kerät sekä taitot. Lisäksi opetellaan kärrynpyörää, käsilläseisontaa, voltteja ja paljon muuta!
Nuoret (14-18v.)
Nuorten telinevoimisteluryhmät
Nuorten ryhmissä harjoitellaan kohti vaikeampia liikkeitä, perusteita unohtamatta. Nuorten ryhmissä harjoitellaan myös voimantuottoa ja keskitytään hyvään liiketekniikkaan, jotta harjoittelu on turvallista.
Tärkeimmät tavoitteet harjoituksissa ovat oppiminen ja viihtyminen. On tärkeää, että jokaisessa harjoituksessa syntyy onnistumisen kokemuksia ja liikkumisen riemua.
Pääpaino on harjoittelussa, joka huomioi jokaisen yksilöllistä yrittämistä ja edistymistä. Harjoituksissa keskitytään toimintaan, ei lopputulokseen. Toiminta on sisällöllisesti monipuolista, ja nuoren kehitystä tukevaa.
14-18-vuotiaiden ryhmässä pääsee tutustumaan eri telineisiin poikien puolella (permanto, hevonen, renkaat, hyppy, nojapuut, rekki, volttirata ja trampoliinit) ja tyttöjen puolella (hyppy, puomi, nojapuut, permanto, volttirata ja trampoliinit) sekä kuntoilemaan, kehittämään tasapainoa, lihasvoimaa, liikkuvuutta ja koordinaatiota sekä tietenkin pitämään hauskaa!
Aikuiset
Aikuisten telinevoimisteluryhmät
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa voimistelua!
Aikuisten ryhmissä aloitetaan perusteita ja kehitytään kohti vaikeampia liikkeitä. Tarjoamme aikuisille myös jatkoryhmiä, joissa painopiste on vaikeammissa liikkeissä ja lajityypillisessä voimaharjoittelussa.
Aikuisten harjoitukset koostuvat yhteisestä lämmittelystä, lajiosuudesta ja voima sekä liikkuvuus osiosta. Keskitymme aikuisten kanssa hyvään perustekniikkaan, joka takaa turvallisen liikekehittelyn.