Naisten telinevoimistelu
Naisten telinevoimistelu on vaativa urheilulaji, jossa kilpaillaan neljällä telineellä; hypyssä, eritasonojapuilla, puomilla ja permannolla. Naisten telinevoimistelussa kilpailemisen voi aloittaa 7-vuotiaana ja edetä ensin pakollisten kilpaluokkien kautta joko omavalintaisiin luokkiin tai maajoukkuelinjalle.
Tällä hetkellä Voimisteluseura Helsingillä on edustajia kilpalinjalla B-G luokissa ja maajoukkuelinjalla 1-2 luokissa.
Kilparyhmiin haetaan pääsääntöisesti kilparyhmätestien kautta tai oman ohjaajan suosittelun kautta. Mikäli kiinnostuit kilparyhmistä, ota rohkeasti yhteyttä.
Ryhmät
Esivalmennusryhmät:
Esikilparyhmissä harjoittelee alle kouluikäisiä voimistelijoita. Esikilparyhmissä opetellaan liikunnan perustaitoja, ryhmässä toimimisen taitoja ja opitaan voimistelun alkeisliikkeitä. Ryhmissä harjoitellaan tavoitteellisesti ja tähdätään tulevaisuudessa kilpailemaan. Kuitenkin harjoitteluun kuuluu myös leikkiä, ratoja ja hauskanpitoa.
Esikilparyhmät harjoittelevat 2-3 krt/viikko.
Esivalmennusryhmä Mansikat
Mansikat on syksyllä 2023 aloittanut esivalmennusryhmä, jossa voimistelee 2017-2019 syntyneitä tyttöjä. Ryhmä harjoittelee voimistelun perustaitoja leikin ja ratojen kautta. Ryhmää täydennetään vielä uusilla jumppareilla
Valmentaja:
Venla
Harjoitukset:
Maanantaisin klo 18:00-19:45 Liikuntamylly
Keskiviikkoisin klo 17:30-19:30 Kivikko
Lauantaisin klo 10:00-11:45 Liikuntamylly
Esivalmennusryhmä Mustikat
Uusi esivalmennusryhmä joka aloitti toiminnan tammikuussa 2023. Ryhmässä voimistelee 2016-2018 vuosina syntyneitä tyttöjä. Ryhmä harjoittelee voimistelun perustaitoja leikin ja ratojen kautta. Ryhmää täydennetään vielä uusilla jumppareilla.
Valmentaja:
Iris
Apuvalmentaja:
Jonna
Harjoitukset:
Maanantaisin klo 16:30-18:00 Kivikko
Keskiviikkoisin klo 17-19 Kisahalli
Perjantaisin klo 16-17:30 Liikuntamyllyn Jekkusali
Valmennusryhmät:
Kilparyhmissä harjoitellaan tavoitteellisesti huomioiden voimistelijan ikä sekä taitotaso. Kilparyhmien harjoituksiin sisältyy lajiharjoittelun lisäksi voima- ja liikkuvuusharjoittelua sekä ohjeisharjoittelua.
Kilparyhmissä harjoitellaan 2-5 kertaa viikossa.
Vadelmat
Valmennusryhmä 2016-2017 vuosina syntyneille tytöille. Ryhmä harjoittelee voimistelun lajitaitoja ja kilpailemiseen tarvittavia taitoja.
Valmentajat:
Nea K ja Ninni
Nea P äitiysvapaalla
Apuvalmentaja:
Iida ja Nuppu
Harjoitukset:
Tiistai 18:00-20:00 Liikuntamylly
Keskiviikko 18:00-20:00 Liikuntamylly
Perjantai klo 18:00-20:00 Liikuntamylly
Aprikoosit
Aprikoosit ryhmässä voimistelee 2014-2016 syntyneitä jumppareita. Ryhmä kilpailee B-C luokissa.
Valmentaja:
Nea K
Apuvalmentaja:
Henna
Kirsikka
Harjoitukset:
Maanantai 17:00-19:45 Kivikko
Keskiviikko 16:30-19:30 Kivikko
Torstai 16:00-19:00 Kivikko
Lauantai 11:30-14:15 Liikuntamylly
Limet
Limeissä harjoittelee pääasiassa 2013-2015 syntyneitä voimistelijoita. Ryhmä harjoittelee 2-3 kertaa viikossa. Ryhmä harjoittelee Kisahallilla.
Valmentaja:
Tuuli
Harjoitukset:
Maanantai 17:00-19:00 Kisahalli
Keskiviikko 17:00-19:00 Kisahalli
Sunnuntai 17:00-19:00 Kisahalli
Sitruunat
Sitruunoissa harjoittelee 2013-2014 syntyneitä voimistelijoita. Ryhmä harjoittelee 3 kertaa viikossa.
Valmentaja:
Alma
Harjoitukset:
Tiistai 17:30-20:00 Kivikko
Torstai 17:30-20:00 Kivikko
Lauantai 11:15-14:15 Liikuntamylly
Pitaijat
Valmennusryhmässä Pitaijat harjoittelee 2009-2012 syntyneitä voimistelijoita. Ryhmä harjoitellee 3-4krt viikossa.
Valmentaja:
Sonja
Harjoitukset:
Maanantai 18:00-20:00 Liikuntamylly
Keskiviikko 17:30-20:00 Liikuntamylly
Perjantai 18:00-20:00 Kivikko
Lauantai 13:00-15:00 Kivikko
Kiivit
Kiiveissä harjoittelee 2012-2013 syntyneitä voimistelijoita. Ryhmä harjoittelee 3-4 kertaa viikossa. Ryhmä harjoittelee Kisahallilla ja urheassa.
Valmentaja:
Alina, Tuuli
Harjoitukset:
Maanantai 16:00-18:30 Kisahalli
Keskiviikko 16:30-19:00 Kisahalli
Torstai 17:00-19:30 Urhea
Sunnuntai 16:00-18:30 Kisahalli
Avocadot
Avocadoissa harjoittellee pääasiassa 2009-2011 syntyneitä voimistelijoita. Ryhmä harjoittelee 3-4 kertaa viikossa. Ryhmä harjoittelee Kivikossa, Urhea-hallissa ja Kisahallissa.
Valmentaja:
Iris
Harjoitukset:
Maanantai 18:00-20:30 Kivikko
Tiistai 17:00-20:00 Urhea
Torstai 17-20 Urhea
Perjantai 17:30-20:00 Liikuntamylly
Mangot
Mangoissa harjoittelee 2006-2010 syntyneitä voimistelijoita. Ryhmä harjoittelee 3-4 kertaa viikossa Kivikossa ja Liikuntamyllyssä.
Valmentaja:
Eeva
Harjoitukset:
Maanantai 18:00-20:30 Kivikko
Tiistai 18:30-21:00 Liikuntamylly
Torstai 16:00-19:00 Kivikko
Perjantai 17:30-20:00 Liikuntamylly
Papaijat
Papaijoissa harjoittelee 2009-2014 syntyneitä voimistelijoita. Ryhmä harjoittelee 4-5 kertaa viikossa. Tytöt kilpailevat D-F kilpaluokissa sekä maajoukkuelinjan 1.-2. luokissa. Ryhmä harjoittelee Kivikossa ja Liikuntamyllyssä. Osa tytöistä kuuluu liiton valmennusryhmään Minorit ja Bemarit
Valmentaja:
Nea K ja Eeva - Vastuuvalmentajat
Harjoitukset:
Maanantai 15:30-18:30 Kivikko
Tiistai 15:30-18:30 Liikuntamylly
Torstai 16:00-19:00 Kivikko
Perjantai 15:15-18:30 Liikuntamylly
Lauantai 10-13:30 Liikuntamylly